Tiedätkö, mikä on Pohjoinen? No, antaakahan kun kerron teille: siihen kuuluu Pohjois-Amerikka, Pohjois-Venäjän se osa, joka kuuluu Aasiaan ja Pohjois-Eurooppa.
Mutta tämän “pohjoisen luonnon” yhteydessä se viittaa arktisen meren merelle ja sen ympäröiviin maisemiin Pohjois-Skandinaviassa, Pohjois-Venäjällä, Pohjois-Kanadassa, Alaskassa, Grönlannissa ja Islannissa. Kansallisesta näkökulmasta pohjoinen näyttää olevan marginaalinen alue, joka on kaukana keskuksista, ja jota asuttavat alkuperäiskansat, joka on öljykaupunkien täyttämä, ja on karkoitettujen ja vangittujen paikka. Etelässä on erilaista, missä asumaton manner on yhteydessä irroneiden mantereiden eteläkärkien kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että pohjoisen historia ja tarinat ovat toisiinsa sidottuja laajemmin, kuin kansallisesta näkökulmasta voi huomata, ja niillä on monia yhteisiä piirteitä, myös maantieteellisiä. Kuitenkin, kun tarkastellaan sitä pohjoisnavan näkökulmasta, tulee selväksi, että eri marginaalialueet ovat yhteydessä toisiinsa ja muodostavat renkaan Jäämeren ympärille.
Maataloudella on vain marginaalinen rooli pohjoisessa, ja tyypilliset maisemat ovat taiga ja puuton tundra. Maatalouden puuttuessa Amerikan rajalla ei ole koskaan ollut sellaista massamuuttoa, joka johti kotoperäisen väestön tuhoamiseen, ja näin ollen on nähtävissä erilaisia kotoutumisen muotoja alkuperäisten ja eurooppalaisten populaatioiden välillä. Kaikissa maissa, lukuun ottamatta Islantia, on alkuperäiskansoja, jotka elävät metsästyksellä, kalastuksella tai poronhoidolla. Nykyään kaikille pohjoisille alueille on yhteisiä haasteita, kuten ilmastonmuutos, hitaasti uudistuvien ekosysteemien haavoittuvuus, luoteis- ja koillisosien avautuminen. Historialliset, taloudelliset ja ilmastolliset muutokset eivät vaikuta yksittäisiin kansakuntiin vaan koko alueeseen.
Norjassa on termi, “Syden”, jonka merkitys on kirjaimellisesti”Etelä”. Pohjoinen on kylmä ja valkoinen. Taidemaalari Wassily Kandinskylle valkoisella värillä on avoimuuden merkitys: ”Valkoisessa on siis hiljaisuuden harmonia, joka vaikuttaa meihin negatiivisesti. Se ei ole kuollut hiljaisuus, vaan raskaana mahdollisuuksista. Valkoisella on tyhjyyden vetovoima joka on syntymää edeltävää, peräisin jääkauden maailmasta. Tämä pohjoinen kuvitteellinen valkoinen tyhjyys nähdään maalauksessa, valokuvauksessa, kirjallisuudessa, polaarisilla matkoilla ja tutkimusmatkoilla sekä matkailumarkkinoinnissa.
Valkoisen värin yhdistämistä Pohjoiseen voidaan ajatella edustavan Pohjoista talvimaisemaa. Kuitenkin viittauksella kulttuuriseen mielikuvitukseen, sitä käytetään ylivaloituksen valokuvauksellisena metaforana.. Pohjoista on kuvattu puhtaana ja tyhjänä, mutta sivilisaation puuttuminen on kaksiteräinen myytti. Pohjoinen ei ole tyhjä, vaan täynnä kansoja, tarinoita, eläimiä ja ekosysteemejä. Se ei ole yksinkertainen, vaan erittäin monimutkainen; tekijät osoittavat tämän monimutkaisuuden sekä käsitteellisellä tasolla kulttuuriprognoosien että luonnon maailman eri kehysten osalta, ja tämä johtaa erilaisiin käsityksiin ihmisen vuorovaikutuksesta ympäristönsä kanssa.
Artikkelit osoittavat myös aineellista ja kerronnallista vuorovaikutusta sen eteläpuolisen maailman kanssa. Liian usein pohjoinen havaitaan avaruusnäkökulmasta, yksinkertaisesta näkökulmasta sen ulkopuolelta, keskittyen staattisiin visuaalisiin elementteihin. Systeemisen näkökulman mukaan se osoittaa myös, miten eri kehykset ovat vuorovaikutuksessa ja osallistuvat maantieteelliseen mielikuvitukseen valkeuden myytin ulkopuolella. Pyhänä maana Pohjoinen on enemmän aineellinen, kuin pyhä ja monimutkainen tarina, ei yksinkertainen kertomus.